KYLÄKOULUMUSEO

Kyläkoulumuseo sijaitsee kummassakin koulurakennuksessa. Museo sijoittuu osaksi elävää toimintaa, ei erilliseksi tilaksi. Koululle kahvilaan, pelihuoneeseen tai harrastuksiin tulevat ovat osa vuosikymmenien ketjua koko koulun alueella.
Vilpeilän koulun 123-vuotisesta toiminnasta on jäänyt runsaasti esineistöä talteen, alkaen pihan kiikkulaudasta aina vanhoihin oppikirjoihin. Vilpeilän esineistöä on kyläkoulukahvilassa, yläluokassa ja entisessä veistosalissa.
Kaikki vanhat opetustaulut eivät mahdu kerralla esille, joten näytteillä olevia esineitä vaihdetaan määräajoin.
Kahvilan aukioloaikoina on mahdollista päästä käymään myös kiertämään yläluokassa, jos kahvilan henkilökunta ehtii tulla opastamaan.
Vilpeilän kansakoulun vaiheita
"Koulu muutettu lukuvuoden alussa uudesta rakennettuun huoneukseen, joka sijaitsee pakkoluovutuksella lunastetulla maapalstalla Taustialan kylässä." - 1897
Näin kirjoitti opettaja Juho Mustonen Vilpeilän koulun ensimmäisen vuoden toimintakertomukseen. Uusi koulurakennus oli otettu käyttöön syksyllä 1897.
Koulu toimi yhtäjaksoisesti 123 vuotta, aina koronakevääseen 2020 asti.
Lue lisää koulun alkuvaiheista Kari Elkelän kirjoittamasta yhteenvedosta.